Seinälle – kaislan lumoa

Seinälle – pajun ilmettä
kookkaat teokset
keskikokoiset teokset
pienet teokset

Pöydälle

Kranssit
kookkaat kranssit
keskikokoiset kranssit
pienet kranssit

Kimput

Muut

Arkisto





Tuulan taikaa

Tuula Taskinen on suorittanut pääosan elämäntyöstään oikeusopin lehtorina sekä aikuiskoulutuksen esimiestehtävissä. Hän haaveili omasta yrityksestä jo kauppakorkeakoulussa opiskellessaan ja toteutti pitkäaikaisen unelmansa osa-aikaeläkkeelle siirryttyään perustamalla Tuulan Luontopajan.

Luovuuteen ja kädentaitoihin perustuva liikeidea oli itsestäänselvyys, sillä erilaiset kädentaitoihin liittyvät harrastukset ovat olleet Tuulalle aina rakkaita. Tuulan suunnittelemista ja valmistamista ryijyistä, matoista, liinoista sekä neuleista ja muista asusteista ovat nauttineet kotiväen lisäksi lukuisat sukulaiset ja ystävät. Värien, muotojen, materiaalien ja mittasuhteiden harmonia on ohjannut Tuulan kädenjälkeä kaikessa tekemisessä.

Virikkeen kaislan hyödyntämiseen pääasiallisena materiaalina Tuula sai käsityökeskuksen kaislakurssilta. Toiseksi perusmateriaaliksi on myöhemmin noussut paju. Luonnonpajun ohella hän käyttää teoksissaan pajuviljelmältään saatavia pajulajeja. Niiden erityisominaisuudet ja värisävyt antavat töihin uusia ulottuvuuksia.

Luontopajayrittäjyyden myötä Tuula on löytänyt luonnosta henkistä voimaa sekä sellaista kauneutta, johon hän ei aikaisemmin ollut samalla tavalla kiinnittänyt huomiota. Yrittäjyys ja positiivinen palaute ovat tuoneet hänelle suuresti elämäniloa, jonka hän toivoo tuotteidensa myötä välittyvän kaikille asiakkailleen.


Tuula Taskinen
Puh. 040 573 9038
sähköposti: tuula.taskinen ät tuulanluontopaja.fi

© Tuulan Luontopaja 2008